keskiviikko 28. joulukuuta 2011

It's a whole new start, a whole new.. person..? (me want a desert iguana)

Hmm, mun blogin ulkomuoto taitaa vihdoin ja viimein olla valmis. Oli aikakin, kello löi jo viisi, lapset herätkää didii, juu kello tulee puoli kuusi ja äiti heräilee varmasti piakkoin eli täytyypi tästä lähteä unten maille, ensin postaus tietysti.

Liitän tähän yhen osan jonka kirjotin toiseen paikkaan eilen aamupäivällä.

Niin, viimeyönä tuli nähtyä pari aivan mahtavaa unta. Oikeasti, se oli niin sekava uni että rakastuin siihen, kirjotan sen puhtaaksi vielä joskus. Taidampa aloittaa jopa jo tänään. En ala kertoilemaan siitä unesta sen enempää, mutta jos sitten joskus saan sen kirjotettua, saa toki pyytää lukemiseksi sen. Siinä ei ole seksiä taikka muuta jännää, mutta senkin enemmän paikasta toiseen hyppelyä, matelijoita, vettä, öö, espanjalaisia jalkapallomanagereita ja kaikkea muuta jännittävää.

Argh, yks asia mikä sitten vielä enemmän pyörii mielessä, on että MIKSI. Miksi AHS'n ensimmäinen kausi loppui jo. Miksi Violet on niin ääliö, mutta Tate niin ihana. Miksi mä edes katsoin sitä sarjaa. Miksi toinen kausi ei voi jo alkaa.
Kaikki nuo alkaa miksi, mutta mihinkään niistä mulla ei ole vastausta. ;)
 (teen kohta kokonaisen postauksen sille mikä on AHS ja kuka on Tate joten ottakaa sieltä selville henkilö, ohjelma jne olennaiset asiat)

Tulin tänään sellaiseen päätelmään että haluaisin lemmikikseni aavikkoiguaanin, voit katsoa tietoa wikipediasta tai esim. faunattaren sivuilta, mutta en jaksa alkaa linkittämään mitään. Aavikkoiguaani kasvaa noin 35-45cm pituiseksi aikuisena ja elää maksimissaan jopa viisitoista(?) vuotta. Se on myöskin kasvissyöjä, ja pärjää miltei kokoelämänsä ilman vettä, juomista.
Päädyin tähän siksi, että haluan esim rottia, mutta rotta elää maksimissaan jopa neljä ja puolivuotta, mutta rotan normaali elinikä terveenä on about kolme vuotta, ja se on tavallaan tosi vähän. Se on juuri aika jossa oppii rakastamaan karvaista kaveria, ja sitten döda, sitten kauhea suru. Mutta iguaanin elinikä on paljon pidempi, tosin saattaa olla että se sairastuu ja kuolee ennenaikaisesti mutta sille vaan ei voi mitään. Iguaanin eliniän ajassa kuitenkin sitä ehtii rakastamaan paljon enemmän, kiintymään siihen ja jopa ehkä kyllästymään rakkaaseen matelijaan muutaman kerran ennenkuin muistaa taas miten ihana se herra sielä terraariossa onkaan ja ottaa matelijan ulos terraariosta ihasteltavaksi. Sitä mä toivon, nyt hyvää yötä.
Oman desertiguanani nimeäisin Ozzy'ksi, TÄSTÄ voit katsoa kuvan aavikkoiguaanista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro minulle!